Mykyrokka

Mykyrokkaresepti a la Titta Virmanen

Mykyrokka resepti, jonka on tehnyt Titta Virmanen. Hän keittää mykyrokkaa viikoittain yrityksessään Gasthouse ja Camping Palopaikassa. Siis raaka-aineet ja työvaiheet mykyrokan keittämiseen.
Titta Virmanen on myös useina vuosina vastannut keittämisestä Kiuruvesi-seuran mykyrokkatilaisuuksissa Helsingissä

.
1.Possun lihaa, joka keitellään isoina kimpaleina ja leikataan pienemmiksi jäähtyneenä.

2.Naudan maksaa ja munuaista, jotka ensin liotellaan ja huuhdellaan monessa vedessä, jonka jälkeen ne keitetään ja jäähtyneenä leikataan pieniksi paloiksi.

3.Keitinliemet säästetään ja jäähdytetään jos rokan myyntipäivä EI ole sama päivä.

4.Myvyt teemme naudanverestä, sipulista, ohra- ja vehnäjauhoista. Mukaan loraus rypsiöljyä.

Mausteeksi maustepippuria, valkopippuria, meiramia ja suolaa.
Taikinaa vaivataan pikkuhiljaa jauhoja lisäten sopivaksi käsitellä ja kaulita kaulimella.
Myvyt teemme kerralla ison satsin, jotka pakastetaan raakana ja keittämispäivänä lisätään pikkuhiljaa kiehuvaan liemeen muiden tarpeiden kanssa.

Lisäyksen jälkeen annetaan välissä kiehua muutamia minuutteja, ettei lisätyt myvyt tartu toisiinsa kiinni.
(Gluteenittomat myvyt teemme gluteenittomaan jauhoon samalla tyylillä.)
Lopuksi lisäämme keittoon perunakuutiot (kypsät) ja annamme vielä hetken kiehua. Jos ne ovat raakoja, lisäämme vähän aikaisemmin.
Jos kaikki tarvittavat raaka-aineet ovat jo olemassa kypsinä ja leikattuina, esim. lihat ja sisäelimet niin keiton valmistumiseen menee n.2,5 h kun mykyjä pikkuhiljaa lisätään kiehuvaan liemeen kypsymään.

Lopuksi tarkistetaan suolan tarve ja keitto on valmista nautittavaksi.

Lisää tietoa

Kiuruvesi-seuran toiminnassa mykyrokkailu on ollut perinne koko ajan sen perustamisesta (1948) alkaen. Mykyrokkahan ei ole pelkkä ruoka, joka hotkaistaan, pyyhitään suu ja sillä siisti. Se on perinneruokakulttuuria parhaimmillaan ja siihen kuuluu kiireetön nautiskelu hyvässä seurassa ja henkeviä keskustellen. Mykyrokka on myös erinomainen linkki kotiseudun historian pariin ja muistellessa tulee mieleen lapsuudessa tai nuoruudessa koettuja vanhoja tapoja, ihmisiä tai paikkoja. Mykyrokan nauttimista on verrattu saunomisen hyvänolon tunteeseen, jota ei myöskään pidä pilata kiireellä. Ja oikeaoppisen mykyrokan nauttimisen jälkeen pienet ruokalepounet ovat tietenkin paikallaan.

Ei ole tiedossa, miten ja miksi mykyrokasta kehittyi aidosti kiuruvetinen perinneruoka. Vaikka ruoka tunnetaan muutamissa lähikunnissa ja sen merkitys ja tunnettuus ovat Kiuruvedellä edelleen aivan eri tasolla kuin naapureissa. Kun kiurukas haluaa tulla juurilleen, hänen mielessään on mykyrokan maku, joka periytyy usein jo lapsuudenkokemuksiin.

Mykyrokkaa keitettiin ja syötiin seuran alkuaikoina poikkeuksetta jonkun jäsenen kotona, vaikka rokkailijoita saattoi olla kymmeniä. Kun seuran jäsen- ja rokansyöjien määrä kasvoi, siirryttiin keittämään mykyrokkaa ulkopuolisiin tiloihin. Tällöin talkoolaisten merkitys tuli ratkaisevaksi. Seuran rokkaemännät ovat aina olleet hyvin arvostettuja henkilöitä ja heidän näpeissään ollut se tietotaito, miten mykyrokasta tulee mykyrokan makuista. Mykyrokkajuhlissa on parhaillaan ollut 300 mykyrokan ystävää, kun viime vuosina määrä on supistunut reiluun sataan. Vuosittain mukaan tulee myös vierailijoita kotiseudulta ja viime vuosina seuraan kuulumattomat mykyrokan ystävät ovat myös löytäneet tilaisuuden.

Mykyrokan nauttimisen mahdollisuus pääkaupunkiseudulla on myös ruokakulttuurin siirtämistä sukupolvilta toisille. Se mahdollistaa koko perheen, myös nuoremman sukupolven tuomisen nauttimaan perinteistä mykyrokkaa, joka on keitetty perinteitä vaalien. Ja mikäpä olisi hienompaa, kuin nauttia mykyrokkaa ja sen kyytiläisiä vanhojen tuttujen ja ystävien seurassa. Eräänä vuonna eräskin vieras kertoi nuortuvansa kymmenen vuotta aina mykyrokkajuhlan aikana! Rokkajuhlissa käy vuosittain myös henkilöitä, jotka ovat käydessään Kiuruvedellä ja nauttiessaan siellä mykyrokkaa, saaneet ”mykyrokkatartunnan”. He tulevat vuosittain nauttimaan ja muistelemaan kokemuksiaan Kiuruvedellä.

Mykyrokkajuhla pääkaupunkisedulla on aina ollut myös perinne- ja kulttuuri- ja vierailuvaihtoa Kiuruvedeltä. Kunnan/kaupungin edustaja on lähes aina ollut paikalla. Myös lukuisat kotiseudun kuoro-, lausunta-, soittaja- ja laulajaesiintymiset ovat kuuluneet mykyrokkajuhlien ohjelmaan. Mykyrokkajuhla on myös ollut keino kerätä pikku summa rahaa seuran kassaan, vaikka useana vuonna tappiotakin on tullut.

Pääkaupunkiseudun mykyrokkajuhla on ollut aina seuran tapahtumien huippu. Sen suuri merkitys tuli esiin vuonna 2009, kun seuran lopettamispäätöksen eräs peruste oli rokkaemäntien puute yhdessä sopivien tilojen kanssa. Onneksi tilanteesta selviydyttiin, mutta sama peikko vaanii seuran olemassaoloa joka vuosi.

Kiuruvesiseuralaisten sitkeyttä ja idearikkautta pitää kunnioittaa syvästi. Seuraavassa on Viljo Rantosen pohdintoja Kiuruvesi-lehdessä 13. syyskuuta 2000. ”Niiden parinkymmenen vuoden aikana, mitä minä olen ollut Helsingin Kiuruves-seurassa aktiivisesti mukana, on mykyrokka ollut se yhdistävä tekijä, joka on saanut pääkaupunkiseudulle muuttaneet kiurukkaat kokoontumaan yhteen.

Parhaimmillaan noin 300 lusikkaa on heilunut tämän perinneruoan kimpussa. Me kaikki mykyrokanystävät muistamme ne ajat, jolloin Jauhiaisen Yrjö isännöi ravintola Pormestaria ja järjesti sekä keittiön että salin käyttöömme. Seuran omat emännät, jotka olivat tuoneet rokankeittotaidon tullessaan, ahkeroivat aamuvarhaisesta pitkälle iltapäivään keittäen ja tarjoillen, palkkionaan seuran kunniapuheenjohtajan kiitossanat.

Sittemmin aika muuttui ja Pormestari vaihtoi omistajaa. Kaksi kertaa rokankeittoa kokeiltiin Karjalatalon ravintolassa. Omat emäntämme eivät päässeet kattiloiden ääreen, vaan talon oma henkilöstö valmisti rokan. Joidenkin suusta keitto sai kirpeätäkin arvostelua. Sanottiin, ettei lihakeitto veriletuilla höystettynä ollut mitään oikeaa mykyrokkaa. Toisella kerralla huomattiin, että väki rupesi äänestämään jaloillaan ja jäi tulematta.

Pidettiin parin vuoden mittainen tuumaustauko. Ei ollut oikein paikkaa, missä näin suurella joukolla olisi kohtuullisin kustannuksin voinut kokoontua, rokan keittämisestä puhumattakaan. Vuosia kiitospalkalla ahertaneet emännätkin sanoivat siirtyvänsä hyvin ansaitulle eläkkeelle. Sitten keksittiin Sosiaalialan oppilaitos Helsingin Malmilla. Varsinainen rokka keitettiin Kiuruvedellä, tuotiin lämpöastioissa juhlapaikalle, kuumennettiin ja lisättiin perunat. Raili Rantosen rokka sai pelkästään kiitettäviä arvosanoja. Ja kyllä se maistuikin!

Sanomattakin on selvää, että näin menetellen kustannukset nousivat. Vaikka tarjoilu hoituikin omin vapaaehtoisvoimin, oli talon väkeä valvomassa kattiloita ja tiskikoneita. Tuplapalkalla tietenkin, kun juhlamme olivat sunnuntaina. Lisäkustannuksina vahtimestarin palkka, ruokajuomat, kahvi jne. Oman kustannuslisän toi tietenkin rokan kuljetus Kiuruvedeltä. Rokkalautasen hinta rupesi nousemaan summaan, jonka pelättiin karsivan osanottajia.

Kaikesta huolimatta oli tänä syksynä tarkoitus ryhtyä tähän uhkayritykseen. Raili Rantosen kanssa oli jo sovittu, että hän tekee rokan valmiiksi perunoineen kaikkineen. Viimeisen niitin löi kuitenkin keittiön emäntä Sisko Laine. Hän kertoi allekirjoittaneelle terveysviranomaisten uusista ohjeista, joiden mukaan kerran keitettyä ja matkalla osittain jäähtynyttä keittoa ei saa kuumentaa uudestaan eikä kuumana tarjoilla. Syynä ovat eri puolilla sattuneet ruokamyrkytystapaukset. Emäntä sanoo viime kädessä olevansa vastuussa, mitä keittiössä tapahtuu. Ikävistä asioista ja varsinkin niistä. Tämä on meidän ymmärrettävä ja hyväksyttävä tosiasia.

Näin olemme pattitilanteessa. Rokkajuhlat on aina pidetty omakustannusperiaatteella, joten säästöjä ei ole tarkoituksellisesti kerätty. Jäsenmaksutuloja meillä ei ole – mistä olisi, kun vastapainoksi ei ole toimintaa? Olemme ikään kuin vedenjakajalla. Seuran nykyisellä johtokunnalla ei ole näkemystä, miten tästä eteenpäin. Jos seuran toimintaa aiotaan jatkaa, tarvitaan uusia ihmisiä, uusia ideoita, uutta aktiivisuutta. Muutoin Helsingin Kiuruves-seura jää pelkäksi nimeksi yhdistysrekisteriin”

Viime vuosina em. ongelma on ratkaistu. Mykyrokan ainekset tuodaan esikäsiteltyinä Kiuruvedeltä (palopaikan Titta Virmanen). Keittämättömät myvyt ja perunat yhdessä sisäelimien ja mausteiden kanssa lisätään kuumaan veteen ja keitetään mykyrokka syöntivalmiksi. Ja kyllä on maistunut! Viime vuosina rokkailijoita on ollut 70-80 mykyrokan ystävää.

Mykyrokkahumppa

”Kaamoksen vaikka niän, päivä hämärtää ja räntäsaetta malloo, kestän sen, syksyn siän,tiijjän jossaen loestaa ikkunasta valloo, Kynttilät tuikkiivat pitosalista jo kiuruvetisille,Ystävät kohtaavat, terveisiä lähetellään tuttaville. Hei, istukeehan pöötään hyvät immeiset,mykyrokan syöntiin, kiuruvetiset. Meijjän emänniltä homma onnistuu, ihan tässä itekullae naarussa on suu. Istukeehan pöötään hyvät immeiset, mykyrokan syöntiin kiuruvetiset. Meijjän emänniltä homma onnistuu. Ihan tässä naarussa on suu!”

Sanoittanut ja säveltänyt Kiuruvesi-seuran entinen puheenjohtaja Viljo Rantonen 1989.