Ismo Apell Juuret-mitali 2022
10 helmikuun, 2026 | Kirjoittanut: kiuruvesiseura | Kategoria: Mitalistit
Teatterikorkeakoulu 1992
Hänen juurensa ovat syvällä Kiuruvedellä Heinäkylässä ja on säilyttänyt lukuisat yhteydet kotiseutuunsa. Apell on toiminut Kiuruvedellä yrittäjänä. Ja yrittäjäksi hän tituleeraa itseään nykyisinkin. Vuonna 2017 Savon Yrittäjät ry myönsi hänelle Vuoden Yrittäjäteko-tunnustuksen. Myös Yläsavo-seura on antanut hänelle tunnustuksen.
Suomalainen näyttelijä, ohjaaja ja yrittäjä kertoo Wikipedia. Lista elokuva- tv ja teatterikappaleissa, joissa Ismo Apell on ollut jossain roolissa, on hengästyttävän pitkä.
Kuten tunnettua Ismo Apell on esiintynyt lukuisissa tv-sarjoissa ja teattereissa. Puhtaat valkeat lakanat, Karjalan kunnailla, Pertsa ja Kilu, Meidän jengi, Modernit miehet lienevät tunnetuimmat, joissa olemme hänet nähneet. Jaakko Teppo, Onnen kerjäläiset, Muskettisoturit ovat esimerkkejä musikaaleista, joissa Ismo Apell on ollut mukana.
2000-luvulla hän on ollut käsikirjoittajana ja ohjaajana useissa teattereissa mm. Rauhanlahti Teatterissa, Koljonvirran kesäteatterissa ja myös johtajana Kiuruvedellä Maaseutukaupungin teatterissa. Kiuruvedellä Ismo Apell muistetaan myös Mela ja Meisseli-yrityksen perustajana vuonna 2004 sen jälkeen, kun hän halusi pois Helsingistä ja maalle.
Tuotantotalo Turpatalli on yritys, jonka kautta Ismo Apell nykyisin pyörittää ohjelma- ja juontopalveluja. ”Innovatiivinen ilopilttuu” joka tekee ohjelmatyötä ammattitaidolla, kerrotaan www-sivujen etusivulla. ”Vuorovaikutuksen sietämätön keveys” luennon on kokenut jo 130 000 henkilöä. Turpatalli pyörittää myös Rauhanlaht-i ja Koljonvirta -teattereita.
Ismo Apellista on kehittynyt uransa aikana monipuolinen esiintyvä taitaja, jonka otteissa näkee, ettei kaikkea tarvitse ottaa aivan vakavasti, siis pilke silmäkulmassa. Ja ennen kaikkea elämästä pitää osata nauttia tekemällä sitä mistä itse pitää.
