Hyvät Kiuruvesi-seuran jäsenet

Iskelmäviikolla seuralla oli perinteiset ohjelmat.

 Avajaisissa keskiviikkona vuoden 2025 Juuret-mitali luovutettiin Tekniikan tohtori Matti Pietikäiselle. Hän on syntynyt vuonna 1949 ja asunut lapsuutensa ja nuoruutensa Niemiskylässä ja Aittojärvellä. Kiuruveden Yhteislyseosta hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1968.

Opiskelupaikkakunnaksi valikoitu Oulu ja sähkötekniikan opiskelu Oulun yliopistossa. Matista tuli maailmankuulu kansainvälinen tietokonenäön ja hahmontunnistuksen tutkimuksessa. Pääasiallisia tutkimusalueita ovat olleet mm. kuvan tekstuurianalyysi ( Local Binary Pattern) paikallinen binaarikuviomenetelmä sen muunnelmat. koneoppiminen ja sovellutukset eri alueilla.

Matti Pietikäinen on erinomainen esimerkki lahjakkaasta, innokkaasta ja verkottuneesta tutkijasta, joka on omalla osaamisellaan saavuttanut maailmanluokan tason jo 40 vuoden ajan. Onnittelut vielä Matille!

Torstaina kävimme katsomassa Kesäteatteri Eerolassa ”Niskavuoren Heta” näytöstä. Perjantaina oli vuorossa kaupungin lounas ja siellä arvokasta tietojenvaihtoa kaupungin ajankohtaisista tapahtumista.

Vuoden 2025 Juuret-stipendin sai Inka Tikkanen Lukion päättäjäistilaisuudessa.

Syksyn ohjelmaa

Pizza-risteily: hemmottele itseäsi noin 1,5 tunnun illallisristeilyllä! Nauti uunituoreesta pizzasta samalla Helsingin saaristoa ihaillen. Tilaa pizza etukäteen ja rentoudu ystävien seurassa. Laivalla on kahvila/baari.                                      Lähtöpaikka: Kauppatori, keltaiset liput. Laivaan nousu alkaa 30 minuuttia ennen lähtöaikaa. Pizzat haetaan matkalla läheisestä saaresta.

Lähtöaika: keskiviikko 3.9.klo 17.30

Valitsemasi pizza on ilmoitettava viimeistään perjantaina 28.8.25

Risteilynhinta on seuran jäsenille 40 €, avec ja ei jäsenet43 €.

Risteilynhinta maksetaan viimeistää 28.8.25 seuran tilille FI 2215443000205836. Käytä pankkiviitettä 125 1342

Ilmoittautumiset: Anna Leväsalmelle puh. 040 724 481 37 tai sposti anna.levasalmi@valmet.com.                                                                                         Valitse oma pizzasi oheisesta listasta.

  • 1. Margarita Blue
    Tomaatti-mansikkakastike, Fior di latte mozzarella, Aurajuusto, tuore basilika, oliiviöljy 

2. Smoky Ham
Tomaatti-mansikkakastike, Fior di latte mozzarella, kinkku, savujuusto, tuore basilika 
Lihan alkuperämaa: Suomi

3. Spicy Salami
Tomaatti-mansikkakastike, Fior di latte mozzarella, salamiviipale (tulinen), Sriracha-kastike, tuore basilika 
Lihan alkuperämaa: Tanska

4. Groove Vege * VEGAANI *
Tomaatti-mansikkakastike, vegaanijuusto, kirsikkatomaatti, Sriracha-kastike, tuore basilika 

5. Kasvispitsa
Tomaatti-mansikkakastike, Fior di latte mozzarella, kesäkurpitsa, punasipuli, tuore basilika 

6. Margarita
Tomaatti-mansikkakastike, Fior di latte mozzarella, tuore basilika, oliiviöljy

7. Juicy Chicken
Tomaatti-mansikkakastike, Fior di latte mozzarella, kana, Aurajuusto, tuore basilika
Lihan alkuperämaa: Latvia. Kaikki pizzat ovat laktoosittomia.
Gluteeniton pizza ei valitettavasti ole mahdollinen. Laivan kahvilan valikoimassa on yleensä joitain gluteenittomia tuotteita tarjolla.

Mykyrokkatilaisuus on tänä vuonna 19.lokakuuta Marjatta koululla Haagassa.

Ohjelmasta sen verran, että Kiuruveden kaupungin johto on taas tulossa vieraaksemme. Viime vuonna peruuntunut Seppo Remeksen esitys Idänkaupan kokemuksista peruuntui sairaustapauksen vuoksi. Nyt Seppo on muokannut esitystään nykytilanteeseen paremmin sopivaksi. Seppo Remes sai 2024 Juuret-mitalin.

Myös viime vuonna suuren suosion saaneet kiuruvetiset musiikinopiskelijat Inka Lappalainen ja Hilda Kilvensalmi ovat mukana.

Ja mykyrokan tulee keittämään Palopaikan Titta Virmanen, tietysti

Heti tuli vesi kielelle!

Aurinkoista loppukesää!

Hallitus